Kirkko

Kevään 2010 aikana Pohjanrannan tilalle valmistui 1300-luvun kirkkorakentamista mukaileva paanuilla katettu hirsirakennus. Vaikka rakennusta kutsutaan kirkoksi, kyseessä on ohjelmapalvelurakennus. Sen tiloissa tullaan järjestämään konsertteja, häitä ja kokouksia. Sitä ei vihitä kirkoksi.

Rakennuksen esikuvana on 1200-luvulla Keminmaalle rakennuttu Valmariniemen paanukirkko. Oletettavasti samanlainen kirkko on ollut etelä-ruotsalainen Södra Rådan paanukirkko. Tämä kirkko tuhoutui vasta muutama vuosi sitten, joten siitä otettuja kuvia ja mittoja on hyödynnetty Pohjanrannan paanukirkossa.

Pohjanrannan paanukirkko täyttää nykyajan turvallisuusmääräykset ja siinä käytetään nykyaikaista tekniikkaa. Sen pinta-ala on noin 110 neliömetriä ja sen sisäkatto nousee noin kuuteen metriin. Rakennuksen korkein harja on 12 metrissä. Kirkko verhotaan tervapaanuilla.

Kirkko on avoinna arkisin klo. 9.00-16.00 Kirkossa on esillä Juhani Palmun alttaritaulu ja taidetta.