Osastoista
Nuoren tullessa taloon ensimmäisenä avautuvat Tuikun ovet. Siellä aikuisen jatkuva läsnäolo, selkeät rutiinit
ja suunnitelmallinen eteneminen rytmittävät arkea. Talon vastaanotto- ja tutkimusyksikkönä toimiva osasto
antaa vahvistettua aikuisen tukea ja seurantaa vaikeisiinkin elämäntilanteisiin. Ohjaajien luoma selvittely- ja
hoitomalli luo pohjan jatkolle, oli seuraava siirtymä mihin tahansa; koti, jokin toinen osastoistamme,
asuntola, eri sijoituspaikka tai itsenäinen elämä. Tuikkuun saat yhteyden puhelimella: 050-4008706.
Sijoituksen jatkuessa, nuoren tarvitessa tehostettua tukea ja aikuisen läsnäoloa Kipinä on hänelle sopiva
paikka. Ratkaisukeskeisin menetelmin edeten ohjaajat kannattelevat arkea sekä turvaavat terveellistä kasvua
ja kehitystä. Kipinän työmenetelmät pohjaavat yksilökeskeisyyteen ja intensiivisyyteen. Kipinään voi soitella
numeroon: 050-4314512.
Pidempiaikaisissa sijoituksissa Lyhty on usein paikka, jossa nuori viettää eniten aikaa nuorisokodilla. Avarat
ja kodikkaat tilat antavat oivallisen pohjan kasvukivuista selviämiselle. Lyhdyssä nuorelta odotetaan
enemmän, mutta samalla vastuun lisääntyessä myös arki muuttuu vapaammaksi. Yhdessä tekemisestä
huolimatta nuoria kannustetaan ja ohjataan talon ulkopuoliseen toimintaan sekä ikätasonsa mukaisiin
aktiviteetteihin. Lyhdyn porukat saa kiinni numerosta: 050-4932224.
Itsenäistyvällä nuorella, omaan asuntoon muuttamisen kynnyksellä tulee tarve harjoitella erilaista vastuusta
selviämistä. Tällöin kuvaan astuu Soihtu, nimelläänkin suurempaa tulta kuvastaen antamaan paloa yllä
pitäviä voimia. Voimia ja keinoja pärjätä arjessa jokainen itsenäistyvä nuori tarvitseekin. Soihtu sijaitsee
päärakennuksemme yläkerrassa, nuorilla on omat huoneet ja yhteiset oleskelutilat, soluasunto -tyyppisesti.
Myös oma asuntola Pohjanrannassa palvelee jatko-opiskelevaa nuorisoa. Soittele: 040-6873349.
Nuorisokoti tarjoaa myös jälkihuollon palveluita pääasiassa 18-21 -vuotiaille nuorille. Jälkihuollon
työntekijät ovat perin liikkuvaista sakkia, tehden työtä keskimäärin kolmensadan kilometrin säteellä
Keminmaalta. Toiminta lähtee nuoren tarpeista, tukea ja opastusta annetaan jokaisella elämän alueella.
Jälkihuoltoa toteutetaan niin nuorisokodilta lähteneille kuin ns. ulkopuolisillekin nuorille. Jälkihuoltajat
tavoittaa seuraavista numeroista: Tanja / 050-4314503 ja Sami / 040-1838844.
Nuorisokodilla on käytössään Lomakeskus Portimo, joka sijaitsee Ranualla. Portimon tilat tomivat
nuorisokodin kesämökkinä, siellä on mahdollisuudet niin seikkailukasvatukselliseen toimintaan, luonnossa
liikkumiseen kuin rentouttavaan oleskeluunkin. Lomakeskusta vuokrataan myös ulkopuolisille.
Kuvat
Tuikku
Kipinä
Lyhty
Soihtu
Portimo
Kun nuori tuli taloon...
Kuvitellaan, että "Liisa", viisitoistavuotias nuori neiti,
on ajautunut huonoille teille. Liisalla menee koulussa
huonosti, arvosanat ovat laskeneet rankasti ja
vapaa-ajallakin on vaikea pitää aikuisten kanssa
sovitusta kiinni. Kotona asuminen ei enää ole
vaihtoehto. Sosiaalitoimessa pidetään palaveria ja
Liisa muuttaa Keminmaalle...
Silloin kun tukea tarvitaan.
Copyright 2011-2012 © Saava Oy
..tulossa