Etusivu
Tuikku
Kipinä
Lyhty / Soihtu
Jälkihuolto / Pohjankoti
English
Svenska
Annamme nuorelle aikaa
Tuikku on nuorisokodin seitsemänpaikkainen
vastaanotto- ja tutkimusyksikkö. Osastosta on
tarvittaessa irrotettavissa kaksi huonetta
lyhytaikaiseen kriisikäyttöön. Tuikku on tarkoitettu
nuorille, jotka tarvitsevat tilanteen rauhoittamista sekä
kokonaisvaltaista elämäntilanteen selvittelyä. Hoitoaika
suunnitellaan yksilöllisesti, yhteistyössä lähettävän
tahon ja perheen kanssa.

Nuori voi tulla tutkimusjaksolle, jonka pituus on 6-8 viikkoa.
Tutkimusjaksoon kuuluu kokonaisvaltainen psyykkisen,
fyysisen sekä sosiaalisen tilanteen selvittely. Tutkimusjaksoon
sisältyy tiivis työskentely nuoren kanssa yksilötasolla, sekä
perheen kanssa järjestettävät tapaamiset eri kokoonpanoilla.
Tutkimusjakson aikana tehdyn selvityksen perusteella
arvioidaan yhteisesti tuen tarve jatkossa sekä sovitaan
jatkosuunnitelma nuoren ja perheen edunmukaisesti.

Nuoren hoidon ja huolenpidon turvaamiseksi, sekä intervention
toteuttamiseksi Tuikussa voidaan myös rakenteellisten
valmiuksien perusteella toteuttaa lastensuojelulain mukaisia
rajoitustoimenpiteitä.

Hoito- ja kasvatustyötä ohjaa nuorisokodin moniammatillisen
työryhmän lisäksi konsultoitava nuorisopsykiatri. Lisäksi
järjestämme ostopalveluna tarpeenmukaiset terapia- yms.
palvelut.

Keminmaan nuorisokoti
Tuikku
050-4008706

osastovastaava
Heidi Hooli
sij. Päivi Kaniin